Uutiset


2.9.2018

Pitäis kyllä jostain saada puhtia näittenkin sivujen päivittämiseen. En olevinaan oikeen osaa tehdä näitä niinkuin haluaisin ja aika vaan katoo jonnekin...

Keväällä kävin astutusreissulla sijoitusnarttuni Lolan (Pagodamäen Calendula-kehäkukka) kanssa Ulvilassa Aapo pojan (Tor oskan Quutamo) luona. Lola jäi valitettavasti tyhjäksi, mutta seuraavasta juoksusta koitetaan uudelleen.

Toisen sijoitusnarttuni Hannelen (Pagodamäen Dicentra-pikkusydän) kanssa aion myös yrittää pentuja lähitulevaisuudessa. Uroksesta en ole vielä varma.

Tällä hetkellä meillä on juuri juoksuaikashow käynnissä. Rölli lähti evakkoon veljelleni ja Onni itkeskelee narttujen perään. En aio sen antaa astua noita, varsinkaan kun en tullut vieneeksi sitä silmätarkastuksiin viimeksi kun niissä kävin (hyvä minä). Ehkä oikeestikin ihan hyvä. Iirikselle meinasin jossain kohtaa kyllä vielä koittaa toisia pentuja, mutta aika näyttää.

29.1.2017

Nyt on pikkusydänkin jo päässyt uuteen kotiin :).

8.1.2017

Enää vapaana on pikkusydän, jolle etsin sijoituskotia.

3.1.2017

Iiriksen ja Onnin pennut ovat kasvaneet kovaa vauhtia. Tyttöjen nimet ovat Diospyros-Sharon ja Dicentra-pikkusydän ja poikien nimet ovat Diacrisia-karhusiilikäs (bläkkäri) ja Deilephila-pikkukiitäjä. Bläkkäripennulla on jo oma koti. Muiden rakastavaa kotia vielä kovasti haemme.

Toista nartuista olen ajatellut mahdollisesti sijoituskoiraksi. Näissä pennuissa yhdistyivät nyt kaikkien omien koirieni linjat, jotenka siinäkin mielessä ne ovat erityisiä.

15676380_10208031502089273_7427994184339806281_o.jpg

15776684_10208031502729289_8116175665273788732_o.jpg

.tytöt

15676207_10208031498569185_4324352977609460553_o.jpg

15723451_10208031499729214_2917774960845867663_o.jpg

         Pojat joista bläkkäri varattu.

24.11.2016

Iirikselle syntyi tänään neljä pentua. Kaksi particolortyttöä, yksi particolorpoika ja yksi todennäköisesti bläkkäripoika.

13.7.2016

Eilen lähti viimeinen pentu ja Lyylillä on vieläkin välillä etsintä käynnissä. Maanantaina tuli Turusta soitto ja pentua haettiin heti samana päivänä. On kyllä vähän tyhjä olo, mutta tyytyväinen olen ja toivon pikkuisille onnea uusiin seikkailuihin.

10.7.2016

Perjantaina lähti ensimmäinen pentu maailmalle Lappeenrantaan asti. Perhe päätyi lopulta ottamaan kumminkin kielotytön, koska se nyt vaan valloitti heidän sydämensä.

Tänään tultiin Loviisasta hakemaan pikku kärhöneitoa.

Sijoituskoti on varmistunut ja tiistaina pikkuista haetaan.

Yhden pennun koti on siis enää epävarma.

26.6.2016

Vielä on kolme pentua vapaana. Yhdelle etsin sopivaa sijoituskotia lähiseudulta ja lopuille muuten vain hyvää rakastavaa kotia.

Ensimmäisessä kuvassa sijoitukseen aikomani pentu Calendula-kehäkukka. Toimelias ja sosiaalinen kaveri.

Toisessa kuvassa Clematis-kärhö. Rauhallisin pennuista.

Kolmannessa kuvassa Convallaria-kielo. Vilkas, seikkailunhaluinen ja kova pusuttelemaan.

calendula-kehakukka_2.jpg

Clematis-karho_2.jpg

convallaria-kielo_2.jpg

17.6.2016

Aina en ihan ymmärrä. Nyt sain kuvan laitettua, mutta tämä teksti meni oudoksi, enkä muista mikä tuo käyttämäni tekstityyppi on. Ei anneta sen vaivata. Nyt pennut ovat jo vähän päässeet ulkoilemaankin.

13411651_10206513648863891_3302719664286259890_o.jpg

14.6.2016

Pennut ovat nyt neljä viikkoa ja telmivät jo melko paljon. Isoin painaa 940 grammaa ja pienin 700 grammaa.

Terveystulosoikaisu tuli viime viikolla, kun soitin asiasta.

Harmittaa, kun en osaa oikeen käyttää näitä sivuja. Tilaa pitäisi olla käytössä vaikka kuinka paljon, mutta silti en saa kuvia laitettua. Niitä kuvia meinaan kyllä olisi.

3.6.2016

Pennut ovat harvinaisen tyytyväisen ja rauhallisen oloisia ja ne kasvavat kohinalla. Silmät aukenivat alkuviikosta. Nimetkin ovat valmiina. Niistä tulee Convallaria-kielo, Calendula-kehäkukka, Centaurea-kaunokki ja luultavasti Clematis-kärhö.

Tällä hetkellä en saa tehtyä ilmoitusta pentuvälitykseen valmiiksi, koska Röllin polvitulos on jostain syystä kirjautunut Onnin tietoihin. Röllin tulos oli 1/1 ja nykysäännöillä ykkösen polvia ei saa olla molemmilla vanhemmilla. Olen hakenut asiaan oikaisua, mutta sitä ei vielä ole kuulunut.

25.5.2016

Lyylille syntyi ti 17.5. neljä suloista ja pirteää bläkkäriväristä tyttöä. Lyyli on hoitanut pentuja hyvin ja ne ovat kovasti kasvaneet. Nyt pitäisi sitten alkaa niitä kauppaamaan.

30.3.2016

Täällä alkaa olla juoksurumba ohi. Onni astui Lyylin ja siten pentuja toivonmukaan olisi toukokuussa tiedossa. Ne ovat sitten jokatapauksessa Lyylin viimeiset pennut.

11.11.2015

Siinä se kesä jälleen vierähti ja syksykin on jo pitkällä. Koiratilanne on sama, kuin keväälläkin, tosin täällä on hoidossa Pasin veljen laika, Sindi, jota meidän koirat eivät oikein siedä. Sindi siis asustaa saunassa.

Tilhi on nyt onnistunesti astutettu Masilla (Tor oskan Ivanhoe). Vuodenvaihteessa olisi toiveissa siis pentuja.

4.4.2015

Mukavaa pääsiäistä :)! Pitäisi varmaan koittaa herätellä näitäkin sivuja jälleen henkiin.

Viimeisimmän näyttelykäynnin teimme viikko takaperin Turkuun. Rölli, Lellu ja Iiris saivat jokainen eh:n. Rölli pääsi astumispuuhiin Nellin kanssa ja kovasti toivon, että pentuja tulisi. Niiden pitäisi kesäkuun alussa syntyä, jos onni suo.

Tällä hetkellä meillä asustaa kuusi koiraa, kun Lyyli on lähinnä veljelläni ja Iiris muutti meille nyt talvella takaisin.

28.7.2014

Helteistä lomaa tässä vietellään. Ei sitten syntynytkään mitään pentuja. Lyyliltä ja Lellulta tuli kyllä kummaltakin vähän maitoa ja Lyyli oli melkost levotonkin. Valeraskautta siis oli ilmassa.

24.5.2014

Piti oikeen hierasta silmiä, että onko siitä jo noin paljon aikaa, kun oon viimeksi kirjottanu tänne. No, ei maha mittään.

Kaikilla narttukoirilla oli viimekuun taitteessa juoksut, paitsi Helmillä jonka ehdin juuri parahiksi leikkauttaa. Helmi kyllä vaikutti silti kovin innokkaalta :). Rölli oli veljeni luona hoidossa ja Onnilla haaremi kasassa. Belliksen juoksu alkoi ensimmäisenä ja tällä kertaa Onni oli siitä vähän kiinnostunutkin, mutta Bellis pani hanttiin, eikä Onni tee mitään väkisin, joten ei siitä tullut mitään. Lellun ja Lyylin juoksut olivat ihan yhtaikaa. Pidin Lyyliä erossa Onnista, koska olisin halunnut Onnin kiinnostuvan Lellusta. Olihan siinä vähän yritystä, mutta onnistumista emme nähneet.

Vappupäivänä sitten tapahtui se mitä en nyt varsinaisesti toivonut, mutta minkä kumminkin annoin tapahtua. Meinaan veljeni oli käymässä ja haki meiltä vähän tavaroitaan varastosta. Laitoimme koirat siksi aikaa aitaukseen (n.10 min) ja sinä aikana Onni teki hommansa. Jotenka nyt on sitten Lyylille tulossa pentuja. No, on Lyylikin yhdet kesäpennut ansainnut :).

2.2.2014

Pennut ovat jo yhdeksänviikkoisia. Viikko sitten soopelipoika lähti omaan kotiinsa Turkuun. Sai varmasti oikein hyvän kodin eläkeläistädin luota.

Tulilatvapojallekin varmistui koti ja viime viikonloppuna hän kävi siellä tutustumassa. Poika sai nimekseen Ismo. Ismo tuli meille vielä takaisin siksi aikaa, kun uudet omistajat ovat reissussa. Uskon, että Ismosta tulee oikein hyvä kaveri perheen kolmevuotiaalle Iivari tipsulle.

Pellavapoika odottelee myös vielä hakijoitaan Salon suunnalta.

Iiriksellä ei vielä ole uutta kotia, mutta vähän on ollut siitäkin jo viitteitä.

Eilen olimme kyläilyreissulla kaverini tallilla. Pennut saivat kovasti ihailijoita. Ulkona koitan käyttää niitä mahdollisimman usein ja kyllä ne siellä joka kerta tarpeensa ovat tehneet.

15.1.2014

Tänään oli vuorossa pentutarkistus ja mikrosirutus. Ulkona oli sen verran kylmä (-18 astetta), että vähän hirvitti, mutta vuorasin häkin hyvin ja pennut vaikuttivat tyytyväisiltä. Matka sujui harvinaisen hyvin ja jätin pennut päiväksi veljeni luo. Ne olivat kuulemma nukkuneet melkeen koko ajan, kun yhden maissa tulin niitä noutamaan.

Tarkistus meni hyvin. Poikien kivekset eivät vielä ole ihan kohdillaan mutta tuntuivat ja lääkäri sanoi, että ihan normaalilta vaikuttavat. Yksi pennuista (jälopähkinä) vähän niiskutti ja tytön silmä vähän vuoti, mutta muuta huomautettavaa ei löytynyt. Pennut olivat ihan rauhallisia, joskin vähän jännittyneitä. Mikrosirukin meni paikoilleen ilman vikinöitä. Pellavapoika vähän vingahti, mutta ei muuta.

Kotiin kun päästiin pennut ryntäsivät heti häkistä ulos ja alkoivat telmimään :).

7.1.2014

Pennut ovat alkaneet jo touhuilemaan melkoisesti. Eilen käytiin yhtä pentua katsomassa ja vaikuttaisi, että soopelipojalle löytyi uusi koti. Toisen madotuksenkin pennut saivat nyt viikonvaihteessa. Pennuissa alkaa jo selvästi erottaa persoonallisuutta. Partipoika on kaikkein aktiivisin ja uteliain. Valko-musta on tosi rauhallisen oloinen, eikä tunnu pienestä hätkähtävän. Se viihtyy hyvin sylissä miten päin vaan. Tyttö heiluttaa vinhasti häntäänsä. Se on myös melko uteliaan oloinen seikkailijaluonne. Soopelipoika ei ihan yhtä hyvin viihdy sylissä kuin muut, mutta tarkkavainen on hänkin.

Koitin vähän päivittää näitä sivuja muutenkin, mutta en taas oikeen osaa. Sain kyllä Helmin kolmannet pennut tuohon kasvatteihini, mutta linkkiä en onnistu laittamaan sitten millään :(. Onnistuinpas viimein :), en ollu alleviivannu tekstiä.

28.12.2013

Joulukiireistä on nyt selvitty. Pennut kasvavat kovaa kyytiä. Ne saivat viikko sitten ensimmäisen matokuurinsa ja nyt ne opettelevat pikkuhiljaa syömään muutakin kuin emon maitoa.

Tänään yhdelle pennulle varmistui uusi koti. Muut ovat vielä varattavissa.

8.12.2013

No voi ny kääk. Eipä oo tullu täällä taas toviin käytyä. On kyllä riittäny puuhaa ihan kivasti.

Helmin pennut täyttävät tänään jo tasan viikon. Syynnytys ei sujunut taaskaan ongelmitta ja Helmi jouduttiin leikkauttamaan. Hyvin vastaavasti, kuin viimeksikin yksi viidestä pennusta oli muita selvästi suurempi ja jollain lailla viallinen. Raukka ei pystynyt kunnolla hengittämään, eikä siitä ollut eläjäksi :(. Muut pennut ovat oikein reippaita ja alkujärkytyksen jälkeen Helmi on hoitanut niitä oikein hyvin. Siitä olen positiivisesti yllättynyt. Kolme pennuista on valkokirjavia (yksi ehkä valkomusta) ja yksi soopeli. Yksi kirjavista on narttu ja loput pennut uroksia.

23.11.2013

Nyt odotellaan jännityksellä mitä tuleman pitää. Näköjään en siäkään ole kirjannut, että kävin edellisviikolla Helmin kanssa ultrassa ja siellä näkyi pentuja ja vähän liikettäkin. Lukumäärästä ei ole tietoa, mutta useampi kuitenkin. Helmi on rauhallinen ja sillä on hyvä ruokahalu. Ensi viikon loppupuolella pentujen pitäisi syntyä.

8.11.2013

Nolompi juttu, mutta nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että Helmi odottaa jälleen pentuja. En sitä tässä vaiheessa toivonut :(.

Homma meni niin, että Helmin juoksun alkamisesta oli kulunut jo päälle 20 vuorokautta, kun otin sen takaisin kotiin. Onni ei ollut siitä enää silloin kiinnostunut, mutta Rölli oli. Pidin koiria täälläkin erossa toisistaan varmuuden vuoksi, koska Helmin värkki oli vielä turvoksissa, vaikkei vuotoa näkynytkään. Olin jo lähes varma, että juoksu on ohi Röllin innosta huolimatta ja päästin koirat yhteen. No, Rölli astui Helmin.

Helmin juoksu senkun vain jatkui ja Onnikin alkoi jälleen olla levoton. Kävin Helmin kanssa eläinlääkärissä. Ei onneksi ollut kohtutulehdusta, mutta papa-näytteessä oli runsaasti bakteereita, eli joku emätintulehdus ja Helmi sai siihen antibioottikuurin. Kuuri auttoi ja juoksu meni viikon sisällä ohi. Helmi vaikutti oikein pirteältä ja reippaalta sen jälkeen ja nytkin.

En halunnut uskoa, että Rölli olisi onnistunut tehtävässään ja sitä toivoin sydämestäni, mutta nyt ihan viime päivinä Helmi on selvästi alkanut näyttää odottavan. Toivon hartaasti, että kaikki menee hyvin.

21.10.2013

Eipä nyt muuta, mutta laitoin Lellulle omat sivut ja Lyylin sivulle vähän uutta tietoa. Lellu tuntuu hyvin sopeutuneen, mutta aina kun se näkee auton pihassa, niin haluaisi kyytiin. Nukkuu parhaillaan tuossa jaloissani.

6.10.2013

Nyt onkin ihan oikeita uutisia jälleen. Viime torstaina kasvattini Lellu (Calypsoneidonkenkä) muutti meille. Aikanaan pyysin, että jos Lellusta aiotaan luopua haluan mahdollisuuden saada sen itselleni. Lellulle on nyt koitettu useamman kerran pentuja tuloksetta. Urokset eivät ole olleet siitä tarpeeksi kiinnostuneita.

Eilen olin Röllin kanssa Tuuloksen näyttelyssä. Sieltä tuloksena nuo2, eh:lla.

9.9.2013

Tuli vaan yhtäkkiä mieleen, etten oo täälläkään vähään aikaan piipahtanut. Pitäisi oikeesti taas panostaa tähänkin. Nyt on vaan ollut niin kovasti sadon säilömistä ja muuta syyspuuhaa, että en oo tullu ajatelleeksi.

Edellisen kirjoituksen jälkeen on ainakin ollut elokuinen pentunäyttelyviikonloppu. Lauantaina 17.8. olin Tilhin kanssa Sastamalassa näyttäytymässä kehässä. Tilhi ei oikein ollut yhteistyöhaluinen, mutta harjoitus tehnee mestarin :). Sunnuntaina 18.8. Nelli oli Turussa näytillä ja esiintyi ihan kohtuullisesti, muttei lainkaan niin taitavasti, kuin parempansa :). Kauniita ovat mielestäni molemmat :).

Seuraavana viikonloppuna kävin piipahtamassa Lyylin Rafu-pojan (Bonasa-pyy) kotona Kaarinassa. Rafu oli ensi-ihmetyksen jälkeen todella innoissaan, kun pääsi leikkimään Onnin ja Röllin kanssa.

Paraisten näyttely oli 31.8. Siellä Rölli sai eri:n ja sa:n sijoittuen toiseksi luokassaan. Onni sai h:n, koska tuomari piti sitä narttumaisena. Bellis sekä siskonsa Lellu saivat eh:n. Belliskin esiintyi ihan mukavasti.

Täällä on ollut käynnissä varsinainen juoksuaikashow. Ensin oli Lyylillä ja sitten alkoi Belliksellä, nyt on Helmillä. Onneksi veli pitää niitä mielellään hoidossa :).

4.8.2013

Aivan mahtava päivä tänään Turun elonäyttelyssä. Rölli sai ekan sa:nsa ja sijoittui paras uros kisassa kolmanneksi saaden varasertin :). Onnin nuorempi veli Aatu (Tulilinnun iloisuus) sijoittui samassa kisassa neljänneksi. Belliksen sisko Lellu sai avoimessa luokassa eri:n ja sijoittui toiseksi viidestä koirasta ilman sa:ta. Hyvä tulos sekin. Mukava oli tunnelma myös kehän laidalla :).

Silmä- ja polvitarkastukset menivät melkoisen häsellyksen merkeissä. Sekä Onnin, Belliksen, Röllin, että Lellun polvet olivat terveet. Belliksen tulos siis parani :). Silmissä sitten onkin jotain ihmetyttävää. Jokaisella koirallani (paitsi vissiisn Helmillä) todettiin lievä silmäluomen sisäänpäinkiertymä (kuulemma millin-parin alueella). Harmillinen juttu. Ihmettelen vain, ettei sellaisesta ole aiemmin ollut mitään havaintoa ja koiria on kumminkin jo aiemmin tutkittu.

29.7.2013

Eilen kävimme Röllin kanssa Porin näyttelyssä ja sieltä tuli eri ja sijoittui nuortenluokan ensimmäiseksi, tosin ilman vastustajia. Kävimme myös kyläpaikassa Röllin siskopuolen luona ja Rölli vallan hurmaantui tuosta viehkeästä neitosesta.

Sijoituskoirani Nelli pärjäsi viimeviikolla hienosti ensimmäisessä mätsärissään tullen punaisten pentujen neljänneksi :).

Seuraavaksi olen menossa Röllin kanssa Turun elonäyttelyyn, sitten on vuorossa pentunäyttelyviikonloppu (Tilhi Sastamalassa ja Nelli Turussa) ja Paraisten ryhmänäyttelyyn lähtevät Rölli, Onni ja Bellis.

Perjantaina menen koko porukan kanssa silmä- ja polvitarkastuksiin. Toivotaan, ettei mitään vakavempaa vikaa löydy noista pikkuisista.

16.7.2013

Ajattelin pitkästä aikaa täällkin piipahtaa. Näissä sivuissa olisi toki paljon muokattavaa, kun saisin sopivan vireen syntymään. Kesällä on niin paljon muutakin.

Tänään kävin viimeksi katsomassa naapuriin sijoituskoiraksi mennyttä kasvattiani Nelliä. Nelli on mielestäni aivan mahdottoman kaunis hauvavauva :).

Olimme kahden viikon lomareissulla koirat, Lyyliä lukuun ottamatta, mukanamme. Kävimme tapaamassa myöskin neljää kasvattiani. Oli aivan ihanaa kuulla kuulumisia ja nähdä miten paljon pikkuiset ovat kasvaneet. Ajatus on kirjoittaa reissusta tarkemminkin, mutta sitä odotellessa :).

11.6.2013

Näyttelykuulumisia:

Viime viikonloppuna Salon ryhmänäyttelyssä Bellis yllätti positiivisesti saamalla ERI:n ja SA:n ja sijoittumalla paras narttu kisassa neljänneksi :). Tulos on paras mitä kasvateillani on tähän mennessä koskaan ollut, koiralla jolta sitä vähiten odotin. Ihana pikku Bellis :). Onni oli myös kisaamassa ja sai ERI:n ilman sa:ta ja sijoittui kolmesta koirasta toiseksi :).

Rauman näyttelyssä Rölli sai eh:n ja sijoittui neljästä koirasta toiseksi luokassaan ja Onni sai eh:n ilman sijoitusta.

19.5.2013

Tänään oli oikein mukava näyttelypäivä Mynämäessä. Tipsuja ei ollut paljoa arvosteltavana (vain 14), mutta taso oli silti korkea. Rölli sai arvostelussa eh:n ja voitti ainoana kilpailijana luokkansa. Onni sai myös eh:n ja sijoittui luokkansa toiseksi.

10.5.2013

Tänään lähtivät sitten molemmat viimeiset pennut maailmalle. Itku tuli meillekin ja nyt Lyyli itkee pentujen perään. Eiköhän tästä pian jo palata ihan normaaliin arkeen taas.

9.5.2013

Haikea olo on jälleen. Tänään tultiin hakemaan sinivuokko tyttöstä uuteen kotiin. Hyvillä mielin olen kumminkin siitä, että uskon tämänkin pennun saavan oikein hyvän kodin.

Enää täällä häärää siis kaksi pientä palleroista. Huomenna sitten on Tilhi tytön vuoro lähteä. Ikävä tulee väkisinkin, vaikka sijoituskoiraksi pääseekin.

5.5.2013

Eilinen oli melkomoinen hulinan ja haikeuden täyteinen päivä. Aamulla lähti ensimmäisenä Lyylin Telkkä-poika uuteen kotiinsa Luumäelle saakka. Iltapäivällä sitten vuorostaan tuttavani tuli hakemaan omaa Pyy-poikaansa heille ja seuraavaksi naapurista tultiin hakemaan Talventähti-tyttöstä omaan sijoituskotiinsa.

Kaikki sujui mielestäni oikein hyvin. Koitin ainakin kertoa kaiken oleellisen ja pyysin, että ottavat yhteyttä heti, jos jotain kysyttävää tulee.

Illalla vielä Helmin partipojalle varmistui koti ja häntä tullaan tänään hakemaan ja tilhi-tyttöstäkin tullaan katsomaan :).

1.5.2013

Eilen tein pentujen kanssa jälleen kyläilyreissun. Ensimmäiseksi kävin pomoni luona. Siellä pennut kirmasivat keittiössä ja herättivät ansaittua ihastusta. Tunnin riehuttuaan ne simahtivat lattialle, eivätkä pistäneet pahakseen, kun siirsin ne boksiin.

Toisessa kyläpaikassa pennut temmelsivät aidatulla pihalla. Ihmettelinkin, että miten niissä riitti niin paljon virtaa. Autossa kukaan pennuista ei kitissyt missään vaiheessa.

Kotonakin pennut vielä peuhasivat jonkin verran ja nukkuivat yön harvinaisen hyvin.

Tänään on tarkoitus mennä vielä yhden kaverin luo tuohon suht lähelle, kun he eivät kiireiltään ole kerenneet tänne. Siellä pennut saavat taas aivan varmasti uusia ihailijoita :).

29.4.2013

Nyt vietän vapaapäivää ja on ihanaa katsella, kun kaikki nuo aikuiset hauvelit nukkuvat kerällä tuossa sohvalla.

Viikonloppu meni jälleen touhuntäyteisesti. Lauantaina siivoskelin ahkerasti ja pesin ihan kaikki koiruudet ja kävin niiden turkit läpi. Mitään ötököitä en niistä löytänyt, mutta varmuus aina parempi. Ostin myös ulkoloishäätöainetta ja meinasin laittaa sitä noihin isoihin koiruuksiin. Matohäädötkin annoin taas viikonvaihteessa.

Eilen kävimme veljeni kanssa Lokalahdella meidän mökillämme pentusten kanssa ja siellä ne saivat tutustua terassielämään. Kävimme myös parissa kyläpaikassa ja pennuilla riitti rapsuttajia :).

Eilen Helmin tytöstä maksettiin varausmaksu, joten se kauppa on nyt varmistunut. Pari uuttakin kyselyä on tullut, joista toinen ei ainakaan johtanut kauppaan. Toinen vaikuttaa varteenotettavalta. Olen positiivisesti yllättynyt kyselyiden määrästä ja tasosta. Ajattelin, että joutuisin ilmoittelemaan enemmänkin.

Pennut ovat kaikki mielestäni oikein reippaita. Tänäänkin ne ovat jo temmeltäneet tuolla keittiössä pienen tovin. Nyt ne ovat nukkumassa omassa loosissaan.

24.4.2013

Paljon on ehtinyt tapahtua edellisen kirjoituksen jälkeen. Itseasiassa kerran jo kirjoitin tänne, mutta nettiyhteys katkesi ennen kuin olin tallentanut, enkä enää jaksanut aloittaa alusta.

Viime perjantaina pentuset olivat ensimmäisellä kyläilyvisiitillään äitini luona. Siellä ne saivat paljon ihastelua osakseen ja rohkeasti tutkivat äidin huoneen läpikotaisin. Autossa muut pennut olivat lähes hiljaa, mutta Lyyli tyttö tykkäsi elämöidä.

Lauantaina meillä kävi lapsivieraitakin ja pennut juoksentelivat pihalla lasten perässä. Lauantaina oli myös kuvaamispäivä. Sunnuntaina kävimme ajelulla mynälahden suunnassa.

Maanantaina tyttöset olivat tuossa naapurissa visiitillä ja Helmin punainen tyttö valikoitui heille sijoituskoiraksi.

Eilen tiistaina pennuilla oli pentutarkistus. Kaikki meni hyvin. Yhdellä pennulla, Tilhellä, on pieni napatyrä ja kahdella hyvin pieni napatyrä ja urosten kivekset eivät kovin hyvin tuntuneet. Muuten ei ollut mitään huomautettavaa.

Helmin toisesta tytöstä on tullut varteenotettava kysely jonka ansiosta varmuudella vapaana on enää particolor poika ja Lyylin tyttö. Alla kuvat heistä. Jee, nyt tämä onnistui :).

lumikello.jpg

tilhi.jpg

15.4.2013

Eilen aamulla siirsin Helmin pennut makkarin puolelle Lyylin pentujen seuraksi. Homma meni ihmeen kivuttomasti. Helmi tottakai vierasti paikkaa ja Lyylin pentuja ja Lyyli katsoi karsaasti Helmin pentuja, mutta keskenään niillä ei vaikuttaisi olevan minkään laista kränää. Pitänee koputtaa puuta.

Eilen pennut olivat myös ensimmäistä kertaa ulkona, kun sattui olemaan hyvä keli siihen. Niistä otettiin runsain mitoin valokuvia.

Tämä työpäivä jännitti melkoisesti, sillä päätin jättää emot keskenään pentujen kanssa. Onneksi kaikki meni hyvin. Pennut ovat oikein reippaita ja aktiivisia. Erityisen iloinen olen Helmin pikkaraisten kehityksestä.

Nyt illalla leikkasimme sekä pennuilta, että isoilta koirilta kynnet. Toinen matokuurikin tuli tänään päätökseen.

13.4.2013

Pennuilla alkaa olla jo melkomoista painimista ja paikkojen tutkimista. Tänään laajensin pentujen aitausta ja ajatus olisi siirtää huomenna kaikki pennut samaan tilaan. Katsotaan nyt miten emot suhtautuvat. Yhden Helmin pennuista siirsin jo alkuviikosta Lyylille, kun Helmin pojat eivät ottaneet kasvaakseen. Ensimmäinen yö siirron jälkeen oli suht kaoottinen, mutta nyt olen iloinen, että siirto tuli tehtyä.

4.4.2013

Pennut kehittyvät kovaa vauhtia ja pientä leikin poikastakin on jo meneillään. Lusikasta ne ovat jo vähän maistelleet kiinteää ruokaa ja madotuksen ne saivat pääsiäisen aikaan. Kauppojakin on jo syntynyt. Lyylin pojat ovat varattuja ja Helmin punaiselle pojalle on myös tarjottu kotia. Sijoituskoditkin ovat jo luultavasti tiedossa.

Vapaana ovat siis tällä hetkellä Helmin partipoika ja toinen tytöistä.

23.3.2013

Lyylin kaikilla pennuilla on jo silmät auki.

16.3.2013

Yksi Helminkin pennuista jäi enkeliksi :(. Pentu oli syntyessään kaikkein suurin (250 g), mutta se oli alusta saakka kovin levoton. Koitimme sitä parhaan kykymme mukaan auttaa, mutta luonto päätti toisin.

12.3.2013

Lyylille syntyi lauantaiyönä 9.3.2013 neljä pentua, joista yksi jäi enkeliksi. Muut pennut ovat oikein terhakoita. Pennuista kaksi on uroksia toinen soopeli ja toinen black ja tan, narttu on väriltään black ja tan. Kaikissa on myös valkoisia merkkejä.

Uroksille etsin ikiomaa kotia ja nartun meinaan laittaa sijoitukseen. Olen todella mieltynyt siihen.

Helmin pennut syntyivät maanantaiaamuna 11.3.2013. Niissä on 3 narttua ja 2 urosta. Nartut ovat väriltään particolor, punasoopeli ja luultavasti black ja tan, urokset ovat particolor ja punasoopeli. Kaikilla on valkoisia merkkejä.

Onni siis todella periyttää monenmoista värien kirjoa.

Helminkin pennuille etsin uusia koteja ja yhden nartuista haluan sijoittaa. En vielä ole päättänyt ihan minkä.