Lyyli

Tutustuin Lyylin kasvattajaan Suovasen Marjaan käydessäni Helmin kanssa ahkerasti Matsh show:issa. Aloimme käydä yhdessä myös koiranäyttelyissä ja yhdellä reissulla tuli puheeksi, että hän oli aikeissa laittaa Lyylin sijoituskoiraksi. Olin mieltynyt Lyyliin ja ajattelin sen sopivan hyvin Helmille kaveriksi. Pasin vanha sekarotuinen koira Miisu oli juuri hetkeä aiemmin kuollut, joten ajankohta tuntui juuri sopivalta. Niinpä sitten yhdeltä näyttelyreissulta minulla olikin mukavaa kotiintuomista.

Lyyli on luonteeltaan todella sosiaalinen. Lyyli viihtyy sylissä vauva-asennossa aivan niin kauan kun joku vain haluaa pitää, ja jos rapsutus lakkaa tassut alkavat kerjärä lisää. Lyylillä riittää myös energiaa, mutta pentujen myötä hän on rauhoittunut paljon. Lyyli haukkuu koiristamme eniten ja ääni on kaikkein rasittavin kuunneltava, mutta haukkuminenkin on nyt vähentynyt.

Lyyli vetää remmissä niin paljon, että päätin hankkia sille valjaat. Nykyään vetäminenkään ei ole niin kovaa, paitsi silloin kun tiellä kulkee autoja. Lyyli vihaa niitä yli kaiken. Onneksi kukaan muu ei vielä ole ottanut siitä oppia. Lyyli on aivan ilmiömäinen mestari sotkemaan remmejä, aina menemässä väärästä välistä.. vieläkin. Onneksi Lyyli tottelee hyvin nimeään, paremmin kuin yksikään toinen koirani, joten uskallan pitää häntä melko hyvin vapaana.

Lyyli oli meille tullessaan melkomoisen varovainen, mikä ei sinällään ole ihme kun ikää oli jo puoli vuotta. Kaikki oli olevinaan niin ihmeellistä. Vieläkin Lyyli on joissain tilanteissa melko pidättyväinen. Agilityä pari kertaa kokeillessamme Lyyli ensimmäisellä kerralla kiersi kaikki esteet kaukaa ja vaikutti olevan jopa kauhuissaan. Toisella kertaa hän jo hyppi joitain esteitä. En ole Lyylin kanssa agilityä kumminkaan ajatellut ruveta enempää treenaamaan.

Lyylin ensimmäiset pennut syntyivät elokuussa 2010 ja niiden jälkeen Lyylistä tuli omani. Toiset pennut Lyyli sai 29.10.2011. Niistä kotiin jäi Rölli. Pentujen myötä Lyylin luonne on rauhoittunut paljon. Lyyli on ollut oikein hyvä emo pennuilleen.

Ilkikurisuus ja tuimuus on vähentynyt Lyylin katseesta, mikä on hyvä juttu. Tuijottava katse sai Helmin aina varpailleen, eikä tappeluilta ole vältytty. Nykyään (pitää koputtaa puuta) Helmi ja Lyyli ovat ottaneet yhteen vähemmän. Lyyli toimii lähinnä järjestysmiehenä, eli jos kränää on syntymässä muille koirille Lyyli menee väliin, vilauttaa tuimaa katsettaan ja näyttää hampaitaan. Usein tilanne rauhoittuu sillä ja Bellis sekä Helmi alkavat liehakoida Lyylin ympärillä, kieriä maassa, huitoa tassuillaan Lyyliä kohti ja nuolla tämän korvia. Rölliltä Lyyli sietää melkein mitä vaan, mutta Bellis ja Helmi eivät. Jos tilanne äityy tappeluksi, Lyyli on se koira jonka otan ensimmäisenä pois tilanteesta, koska olen huomannut sen toimivimmaksi ratkaisuksi.

Lyyli on veljeni lempikoira ja siksi hän onkin pitänyt sitä mielellään aina välillä. Nyt kun otin Lellun tänne, sovimme että Lyyli saa olla enemmän veljelläni. Helmi vaikuttaa olevan oikein mielissään asiasta. Näin levollinen ja rento se ei ole aikoihin ollutkaan. Lyyliä näen kumminkin säännöllisesti nytkin.

Lyylin ulkonäöllisiä vahvuuksia: Kaunis syvän musta kiiltävä silkkinen turkki tanmerkkeineen ja valkoisine hännäntauksineen (turkki on erittäin helppohoitoinen, ei takkuunnu juuri koskaan, eivätkä roskat ota kiinni, aivan ihanteellinen), kaunis ilme, hyvin kiinnittyneet korvat, hyvä pigmentti, kauniit silmät, ylväästi kannettu pää, hyvä rintakehä.

Lyylin ulkonäöllisiä heikkouksia: löysä häntä (nykyään pitää sen jo melkein aina selän päällä), vähän liian pitkä runko, alhaalla vain neljä hammasta, hapsut saisivat olla runsaammat kautta linjan.