Bellis

Bellis on yksi Helmin pienistä kullanmuruista. Bellis oli pennuista syntyessään pienin ja erikoisimman värinen. Varsinainen klovninaama. Tämä persoonallisuus vetosi meihin pentua valitessamme.

Bellis on mielestäni luonteeltaan todella hellä ja sielukas. Bellis on sen verran oman arvonsa tunteva, ettei lähesty ketä vaan kovin tuttavallisesti. Bellis esimerkiksi nuolee vain harvoja ja valittuja mutta en ole yhdenkään toisen koiran nuolemisessa tuntenut samanlaista lempeyttä. Bellis ei juuri koskaan pyri nuolemaan suuta, mikä on hyvä asia. Bellis on kaikkein kovin putsaamaan toisten koiriemme korvia. Vieraita ihmisiä Bellis ei juuri noteeraa, mutta vieraat koirat hän haukkuu kyllä lyttyyn vähän liiankin kanssa.

Pienenä pentuna Bellis ei haukkunut lainkaan ja ajattelinkin sen tulleen emoonsa Helmiin siinä suhteessa. Kävin Bellin kanssa pentukoulutuksessakin, eikä siellä ollut muiden koirien kanssa mitään ongelmia. Sitten tapahtui haveri, joka muutti Belliksen suhtautumisen aivan täysin. Bellis oli silloin noin puolivuotias. Pasi vei tapansa mukaan koirat ulos töistä tultuaan. Rappuilla olikin vastassa yhden naapurin isohko koira. Bellis joutui vissiinkin paniikkiin ja ryntäsi koiraa kohti, remmi oli kiinni nimikyltin lenkissä, joka ei kestänyt ja Bellis pääsi säntäämään koiran perään. Tämän tapauksen jälkeen Bellis on haukkunut lähes kaikki koirat varmuuden vuoksi lyttyyn, mutta kun lähempään kontaktiin päästään Bellis näyttää heti alistumisen merkkejä.

Näyttelykoiraksi Belliksestä ei oikein tahdo olla. Pentuna Bellis oli kova pomppimaan ja loikkimaan lenkeillä ja treeneissä niin, että selkä oli melkein aina köyryssä. Bellis ei kumminkaan koskaan ole ollut kova vetämään remmissä. Loikkiminen lenkeillä on vähentynyt, ehkä jopa lakannut ja Bellis on mielestäni oikeinkin ryhdikäs, mutta näyttelytreenaamista en ole sen kanssa edes vähään aikaan kokeillut. Jotenkin se vaan tuntuu turhalta, kun ei Belliksessä tunnu olevan keimailijan vikaa.

Belliksellä on aikuisista koiristani kaikkein runsain ja paras runkoturkki, hapsuissa ei ole Helmin voittanutta. Karvanlaatu on silkkinen, varsinkin rungossa, mutta pehmeämpi kuin Lyylin. Korviin tulee herkästi takkuja ja mahanalunen, housut ja häntä keräävät metsästä jonkinverran "matkamuistoja", ei kumminkaan niin paljon kuin Helmin. Bellis on koiristani ainoa, joka todella tuntuu nauttivan, kun sitä harjaa ja föönaa (ainoa koira jonka föönaan). Takkujen selvittelystä sekään ei kyllä pidä. Jokainen koirani on tähän asti antanut leikata myös kyntensä mukisematta.

Belliksen ulkonäöllisiä vahvuuksia: Kaunis väri ja ilme, ihana pieni koko, tasapainoinen olemus, hyvä pigmentti, kauniit silmät, hyvä korvien kiinnitys, hyvät hapsut, kantaa hyvin häntänsä (jota ei muuten heiluta juuri lainkaan).

Ulkonäöllisiä heikkouksia: Veikeä persoonallinen naaman väritys ei ehkä anna kovin ylvästä vaikutelmaa (vaikka onkin aivan ihana), lyhyehkö ja kapeahko kuono, joka voisi olla täyteläisempi, vain neljä alaetuhammasta, ehkä turhankin voimakas alapurenta (hampaat pysyvät kumminkin piilossa), häntä turhan kireällä kiepillä (huiskamainen), ehkä aaviskuksen lyhyt rungoltaan.